Ensi kesän produktio on vielä hyvin alkuvaiheessa, mutta nyt jo tiedetään, että miesnäyttelijöitä tarvitaan lisää. Nyt on hyvä mahdollisuus liittyä hulvattomaan porukkaan tekemään kulttuuria vakavissaan, mutta naurussa suin.
Tietoja tulevasta näytelmästä on tarjolla 17.9 klo 18 alkaen Kerimäen koulukeskuksen B-koulun luokassa 111. Syksyn harjoitusaikataulu on jo nähtävissä tuossa oikealla olevassa kalenterissa.
Tervetuloa mukaan.
Kerimäen Pitäjänteatteri
torstai 12. syyskuuta 2013
tiistai 12. helmikuuta 2013
Pastori Jussilaisen naiset
Tänä kesänä uppoudutaan 1800-luvun loppupuolen pappismaailmaan ja sen ajan mies-naisasetelmaan. Pastori Jussilaisella on omat, varsin erikoisetkin, näkemykset sukupuolten välisistä eroista ajatusmaailmassa.
Syvästi rehellinen ja pohjimmiltaan lämminhenkinen pastori joutuu naisjoukon pyörityksessä muuttamaan näkemyksiään, kerran jos toisenkin. Miestä viedään, kuten sanotaan, kuin metrin mittaa.
Maalaisromantiikkaan sekoitetaan uusia tuulia ja nykyaikaisia ajatuksia, ja kuten arvata saattaa, soppahan se siitäkin syntyy. Tämä näytelmä ottaa jälleen kantaa elämää syvempiin asioihin, kuitenkin huumorilla ja hauskuudella höystettynä.
" Saastuttamaton kristillis-siveellis-ihanteellis-vanhoillis-kansallis-isänmaallinen henki ei miellytä Helsingin herroja."
-Pastori Jussilainen-
Esitykset:
Pe 14.6 Ensi-ilta
Su 16.6 Esitys
Pe 28.6 Esitys
La 29.6 Esitys
Su 30.6 Esitys
Pe 5.7 Esitys
La 6.7 Esitys
Su 7.7 Esitys
Kaikki esitykset klo 19.00
Esityspaikka:
Kerimäen Kotiseutumuseon pihapiiri
Kotiseutumuseo
Puruvedentie 65
58200 KERIMÄKI
Tervetuloa harrastajateatterin pariin.
sunnuntai 30. joulukuuta 2012
Kerimäki 370 v. juhlat
Kerimäki vietti kunnioitettavaa 370-vuotisjuhlaa 30.12.2012. Pitäjänteatteri osallistui juhlintaan omalla panoksellaan.
Mani, tuo ihana ja energinen pakkaus, toimi tapahtuman ansioituneena juontajana koko pitkän päivän, hoitaen homman kotiin loistavasti.
Pitäjänteatteri oli lisäksi onnistunut mobilisoimaan valtaosan "Kolme iloista rosvoa" esiintyjäkaartista laulamaan näytelmässä olleita lauluja. Yleisö tuntui tykkäävän niistä edelleenkin :-)
Ohessa kuvia tapahtumasta:

perjantai 27. huhtikuuta 2012
Rosvoamaan
Kolme iloista rosvoa!
Kerimäen Pitäjänteatteri valmistautuu tulevaan kesään jälleen uudella näytelmällä. Tai, eihän tämä ole mikään uusi, vaan pikemminkin klassikko.
Kolme Iloista Rosvoa säntää näyttämölle kesä-heinäkuun vaihteessa tutussa museoympäristössä. Reipasta menoa, laulua ja läträämistä on siis luvassa. Tässä näytelmässä otetaan kantaa moniin päivänpolttamiin kysymyksiin, tai no ainakin muutamiin. Huomataan että tekevälle sattuu ja että välillä kannattaa miettiä mitä toivoo :-).
Näin hiljaa hiljaa hiivitään,
nyt Kardemumman yössä.
On kaikki kansa pötköllään,
vaan rosvot raataa työssä.
Kun pakko on niin siepataan,
ei tarpeetonta milloinkaa.
Hei, rensselit selkään ja nassakat kourahan,
Kasper ja Jesper ja Joonatan
Harjoitukset on olleet käynnissä jo helmikuulta asti, nyt odotellaan että päästään itse esityspaikalle opettelemaan "koreografiat" ja hiomaan muutenkin hommat kohdalleen. Toiveissa on siis mukavia ja lämpimiä kelejä. Tämän kesän tuotanto on suunnattu lapsille ja lapsenmielisille, mutta tarjolla on varmasti myös pureskeltavaa ihan aikuiseenkin makuun. Musiikki ja laulu on tällä kertaa isossa roolissa (joka taas asettaa pieniä paineita jollekin), tutut sävelet ja sanat kaikuvat museon maastossa. Yleisöllä on lupa laulaa mukana aina kun vähänkään siltä tuntuu.
Esitysajankohdat:
pe 29.6 klo 18.00 ensi-ilta
la 30.6 klo 18.00
su 1.7 klo 18.00
pe 6.7 klo 18.00
la 7.7 klo 18.00
su 8.7 klo 18.00
Esityspaikkana Kerimäen Museotila
Tervetuloa harrastajateatterin pariin.
Kaikkien puolesta
Kasper
maanantai 18. heinäkuuta 2011
Cappuccino ja kahdet sauvat palaa estradille
Suuren suosion saanut kahden naisen tilitys elämään liittyvistä muutoksista palaa estradille lyhyen tauon jälkeen.
Esitysajankohdat:
Su 24.7 klo 14:00
Ma 25.7 klo 19:00
Su 7.8 klo 14:00
Ma 8.8 klo 19:00
Esitykset Kerimäen Kotiseutumuseolla.
Olette jälleen kerran kaikki Tervetulleita.
Esitysajankohdat:
Su 24.7 klo 14:00
Ma 25.7 klo 19:00
Su 7.8 klo 14:00
Ma 8.8 klo 19:00
Esitykset Kerimäen Kotiseutumuseolla.
Olette jälleen kerran kaikki Tervetulleita.
tiistai 22. maaliskuuta 2011
Suomen suvaitsevaisin kylä
Jaahas, taas sitten mennään. Tulevan kesän proggis on harjoitteluvaiheessa, ja tuttu porukka pistää taas itseään likoon. Muutama uusikin kasvo on saatu mukaan, eli Pitäjänteatteri muuntautuu.
Kesän näytelmä on Tuija Pitkäsen Suomen suvaitsevaisin kylä ja tänä vuonna meitä ohjaa mainetta ja kunniaa niittänyt ammattilainen. Lavasteen Kimmo opastaa meitä ystävällisellä mutta silti napakalla otteellaan, meille amatööreille tämä on kuin huomenlahja.
Näytelmä raottaa suomalaisten ennakkoluuloisuutta, median luomaa illuusiota ja loppujen lopuksi juron suomalaisen herkkyyttä ja sielukkuutta. Kaikki tämä on nidottu hyvin hauskaan kokonaisuuteen, unohtamatta kuitenkaan ripausta itseiroiniasta ja jäyhästä romanttisuudesta. Näytelmä tuskin jättää ketään kylmäksi, ainakin tekijöillä on sellainen haave ja usko.
Eli, siitä vaan varailemaan kalenteristä aikoja tuonne kesäkuun puolenvälin ja heinäkuun alkupäivien tienoolle, esitysajat julkaistaan kunhan saadaan ne lyötyä kunnolla lukkoon.
Harrastajateatteri on hauska paikka :-)
Terveisin
Pena, baariapulainen

sunnuntai 6. joulukuuta 2009
Väliasemalta mukaan
Noniin, hyppäsin liikkuvaan junaan vähän jälkikäteen, flunssa perkele haittasi aiemmin. Mutta tänään sitten pääsin mukaan "tositoimiin".
Oli taas mukavaa huomata, että porukan henki, harrastajaisuudesta huolimatta, on kohdallaan ja tahto hoitaa homma kotiin toimii loistavasti. On tämä jengi vaan kaikin puolin mahtavaa, mukavaa ja taitavaa. Kaikilta löytyy muuntautumiskykyä ja se mikä päätetään tehdä, tehdään myös sata lasissa.
Illan show oli onnistunut, yleisö kuulosti pitävän sikermästä erilaisia sketsejä ja tuli noista aika hyvä fiilis itsellekin. Omat "ennakkoluulot" ja asenteet oli puntarissa, hiukan mietitytti heittää livenä läppää niin etnisestä kuin seksuaalisesta vähemmistöistä, mutta sinne upposi, eikä kukaan käynyt esityksen jälkeen nekkuun tökkäämässä.
Porukan naiset, ah nuo ihanat olennot, pistivät taas itsensä peliin aivan loistavasti, siinä käytiin läpi kai koko naiseuden olemus blondeista ajatteleviin ja vahvoihin naispersooniin.
Ja ei kai me miehet sen huonommaksi jääty. Jo kypsään ikään ehtineet "hunksit" pitivät huolen siitä, ettei kalenteriin kannata sen enempää tuijotella. Juttu toimii, ja toimii.
Reipasta porukkaa, näiden kanssa on oikeasti ilo harrastaa mielen kulttuuria :-).
Iso käsi meille!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)